Ennen leikkausta olin täysin loppu. Fyysisesti olo oli huono, mutta henkisesti vielä pahempi. En tiennyt auttaisiko leikkaus lainkaan. En edes tiennyt varmasti, mistä kaikki oireet johtuivat. Elämä oli käytännössä pausella useita kuukausia.
Se turhautti ja suututti. Olin vihainen omalle keholle, tilanteelle ja koko sairaudelle. En pystynyt tekemään mitään – en treenaamaan, en elämään normaalia arkea. Kaikki tapahtui käsijarru päällä.
Tällainen on näkymätön krooninen sairaus, joka voi viedä toimintakyvyn, mutta jota ei silti aina oteta riittävän vakavasti.
Lue myös: Endometrioosin uusiutuminen 2026
Lue myös: Ensimmäinen endometrioosileikkaukseni
Leikkaus ilman varmuutta
Minulla on diagnosoitu vaikea endometrioosi. Silti tässä kohtaa leikkaus ei ollut varma ratkaisu, vaan enemmänkin paras mahdollinen arvaus oireisiini. Kärsin jatkuvasta etovasta olosta, pahoinvoinnista ja kakomisesta.
Kuvissa näkyvät muutokset olivat pieniä – sellaisia, joiden ei “pitäisi” aiheuttaa näin voimakkaita oireita. Useat eri erikoislääkärit vakuuttivat, että kaikki arvoni palautuvat testeistä täydellisinä, eikä minussa ole mitään vikaa.
Todellisuus oli toinen. Olin elänyt jo kahdeksan kuukautta niin, että kehoni ei toiminut normaalisti. Neurologiset oireet pahenivat, eikä selittävää syytä löytynyt.
Leikkaussali: todellisuus oli odotettua pahempi
Leikkauksen piti kestää kaksi tuntia. Se kesti neljä. Tilanne oli pahempi kuin oli arvioitu.
Leikkauksessa poistettiin endometrioosikudosta molemmista munasarjoista sekä kohdun takapinnalta, jossa se oli lähellä hermoja. Lisäksi kohdun sisältä poistettiin adenomyoosia – kohdun lihaksessa kasvavaa kudosta, joka voi aiheuttaa hyvin samankaltaisia ja voimakkaita oireita kuin endometrioosi.
Herääminen leikkauksesta oli raju. Kipu oli voimakkaampi kuin odotin. Yritin huutaa, mutta ääntä ei tullut. Ensimmäinen vuorokausi meni sumussa vahvan lääkityksen takia. Nukuin paljon, ja lääkkeet aiheuttivat myös levottomuutta ja painajaisia.
Liikkuminen sattui. Kehossa oli kuumetta, ja vointia seurattiin jatkuvasti. Kolmantena päivänä kuume hetkellisesti laski, ja pääsin lähtemään kotiin. Kuumeilu jatkui vielä kotonakin.
Nopea fyysinen toipuminen
Fyysinen toipuminen alkoi yllättävän nopeasti.
Ensimmäiset 3 päivää olivat kivuliaimmat, ja sitten olo alkoi kohentua. Ensimmäinen viikko meni silti pitkälti nukkuessa. Noin kymmenen päivän kohdalla tunsin oloni jo lähes normaaliksi – jopa energiseksi. Aloitin työnteon läppärin äärellä.
Leikkauksen jälkeinen romahdus
En ollut koskaan kokenut sitä aiemmin, eikä kukaan ollut varoittanut siitä. Lääkäritkään eivät mainitse endometrioosiin liittyen, että masennus ja ahdistus voi iskeä tosi kovasti.
Luin tietoa ja vertaiskokemuksia netistä, ja ymmärsin, että keho ja mieli olivat käyneet läpi valtavan kuormituksen:
- hormonilääkitys ennen leikkausta ja sen äkillinen lopetus
- pitkä anestesia
- voimakas kipulääkitys ja sen lopettaminen
- krooninen tulehdus ja kuukausien kipu
- hermoston ylikuormitus
- fyysiset vauriot ja leikkaushaavat
Muutama päivä leikkauksen jälkeen, kun kovimmat lääkitykset oli jätetty taakse, pahoinvointioire palasi. Makasin taas sängyssä tuntikausia, odottaen, että se menisi ohi. Sama tunne kuin ennen leikkausta – mutta nyt ilman selkeää vastausta siihen, miksi.
Epäiltiin, että hermostoon vaikuttanut endometrioosipesäke voisi olla yksi syy. Pitkittynyt kipu ja tulehdus voivat herkistää hermostoa, jolloin keho alkaa reagoida virheellisesti. Mutta varmuutta ei ole.
Se on ehkä raskainta käsitellä, että täytyy vain odottaa ja toivoa parasta ilman varmaa tietoa.
Elämä jatkuu – muilla
Samaan aikaan maailma ympärillä jatkaa normaalisti. Ihmiset elävät, treenaavat, suunnittelevat ja etenevät. Ja itse makaat paikallasi, yrittäen vain selvitä yhdestä päivästä.
Tämän sairauden raskain puoli ei ole pelkkä kipu. Se on se, miten kokonaisvaltaisesti se ottaa kehon haltuun – ja miten yksin sen kanssa lopulta on.
Olen menettänyt kuukausia elämästäni. Katsonut, miten oma kunto romahtaa, enkä ole voinut tehdä asialle mitään.
Se herättää paljon tunteita.
Toivo, vaikka kaikki ei ole varmaa
Ja silti kaiken tämän keskellä on myös toivoa. Leikkaus oli oikea päätös; huomaan jo että kipu arjessa on vähentynyt. Tämä kipu ei aiemmin ollut kovin häiritsevää, koska olin siihen tottunut ja luulin sen olevan normaalia. Esimerkiksi tärinäkipu ja yhdyntäkipu ovat olleet osa elämääni aina, mutta leikkaushoidosta näihin saa helpotusta.
Vaikka kaikki ei ole vielä selkeää, suunta tuntuu paremmalta kuin ennen. Kehoni reagoi, toipuu ja yrittää löytää tasapainon uudelleen. Ainakin jotain konkreettista on tehty.
